50. Akateeminen Wartti


Akateeminen Wartti keräsi pöytälätkäilevät intellektuellit
Senaatintorille mittelemään mestaruudesta.


Tuomas Toivonen ja Marko Lehtonen alkusarjan otteluissaan.


Lopulta neljänneksi itsensä pronssiottelussa luovuttanut
Ilkka Lehtinen ja Janne Linnolahti alkusarjan otteluissaan.


Juhani Kankaanpää joutui taistelemaan
tiensä alkusarjoihin esikarsinnasta.


Janne Linnolahti kävi välistä pelaamassa
myös katukorista. Stenulf Ilmoni
puhelee kännykkäänsa taustalla


Simon Hulden ja Jani Yli-Paavola pelasivat alkulohkonsa 2. ja 3. sijalle.


Pekka Härkönen voitti kahdeksan
ottelua peräkkäin ja pääsi finaaliin.


Oli paikalla toki muitakin opiskelijoita.


Pöytälätkän opiskelijamestaruutta tavoitellut
Jouni Tikkanen putosi puolivälierävaiheessa.


PÖLYn kirstunvartija nautti
aurinkoisesta kevätsäästä.


Magnus Ahlberg pelasi itsensä pronssille. Otettuaan
lukiolaisena tuntumaa Warttiin aloitti hän syksyllä
opinnot maa- ja metsataloustieteellisessä tiedekunnassa.


Ensimmäinen finaali. Kari Järmälä (vas) katseli
kun Pekka Härkönen vei voiton jatkoajalla 4-3j


Toisessa finaalissa Järmälä ryhdistäytyi voittaen varsinaisella peliajalla 4-3.


Hallitsevan mestarin, Pekka Härkösen,
kohtaloksi tuli hävitä kolmas ottelu.


Kari Järmälä kruunattiin opiskelijamestariksi.

Kuvat: © Timo Toivonen, 2000.
 

 
   


© Akateeminen pöytälätkäyhdistys ry, 2000-2002