Superliiga 11/11 (Hyperliiga 1/1)
Maanantaina 20.2.2012 pelattiin Suomen pöytäjääkiekkohistorian runsaslukuisin paikallisliigaturnaus (tilastohirmut osoittakoot vääräksi). Viikonlopun SM-kisojen alla huikeat 32 peluria
saapui Uudelle, ja joukossa oli, kenties sattumien summana, niin ulkopaikkakuntalaisia kuin hetkittäisen comebackin tehneitäkin.
Ihmismassan vyöryessä Mannerheim-salin ovesta jouduttiin kaivamaan naftalista myös vanhempia pelejä, ja lopulta pelit saatiin kahdessa lohkossa käyntiin. A-lohkon kärkeen jyräsivät kaksinkertainen Euroopan mestari Ahti
Lampi sekä Ruotsissa hurjat pisteet metsästänyt Petrus Miettinen. B-lohkossa puolestaan taisto lohkon kärkipaikasta oli tiukempaa, mutta lopulta ykköspaikan vei Santtu Sainio keskinäisellä ottelulla Antti
Suojasta vastaan.
16 pelaajan pudotuspeleissä nähtin pienoinen yllätys, kun Miettisen taival katkesi ilakoivaan Teuvo Moisaan. Neljän joukkoon etenivät lopulta parit Lampi - Suojanen sekä Sainio - Juha Erälaukko. Ensin mainittu sarja
oli nopeasti, joskin tiukasti, ohi, mutta jälkimmäisessä haettiin ratkaisua jännittävässä kolmannessa pelissä.
Hyperliiga sai lopulta tutun voittajan, kun Mahti-Ahti vei turnauksen häviämättä pelin peliä. Pronssiottelussa Suojanen kellisti Sainiolle hävinneen Erälaukon tiukasti jatkoajalla. Seuraavan kerran Superliigaa pelataan torstaina
8.3. Ennen sitä ratkaistaan kuitenkin Suomen mestaruus. Stadikalla nähdään!
Tulokset: http://www.poytajaakiekko.fi/tilastot/poly/live/superliiga_20120220.tnmt.html
-Hu
22.2.2012 klo 19.52
Superliiga 10/10
Jo ennalta superturnaukseksi mainostettu kevään kolmas Superliiga keräsi jälleen ilahduttavasti osallistujia, kun 18 peluria saapui paikalle ottamaan mittaa toisistaan. Joukkoon mahtui myös yksi uusi
uskalikko, jonka ensi kisa päättyi tällä kertaa keskeytykseen. Muu pelaajisto toivottaa uudet kasvot lämpimästi tervetulleiksi myös seuraaviin turnauksiin.
Alkusarja oli Pultti Amigosin ylivaltaa, kun kärkikaksikoksi jyräsivät Anders Stark ja Petrus Miettinen. Siihenpä se pulttien puhti loppuikin, kun kahdeksan playoffeissa jatkoon menivät kaikki altavastaajat
otteluvoitoin 0-2. Neljän joukkoon mahtui siis vain pölyläisiä, joista Ismo Aulaskari sai vastaansa runkosarjavoittajan kukistaneen Vesa Huotelimen ja Ville Hietala Petteri Sevonin, joka oli tehnyt selvää
Ruotsissa jyränneestä Miettisestä.
Huotelin vei mittelön nimiinsä spjassien säestyksellä jo toisessa pelissä, kun taas Hietala joutui todistelemaan finaalikelpoisuuttaan kolmen pelin edestä. Jäljelle jäi siis kaksi V.H.:ta, joista Huotelin aloitti lähes
pysäyttämättömästi 4-1 voitolla. Hietala oppi nopeasti, ja sulki keskeisimmät Huotelimen linjat. Jäljempi ei uskaltautunut ulos mukavuusvyöhykkeeltä, vaan hävisi tehottomana kaksi seuraavaa peliä. Hietalasta tuli näin kuudes
Superliigan voittanut pelaaja, onnittelut!
Ennen SM-kisoja pelataan vielä yhdesti. Kaikki siis maanantaina 20.2. paikalle!
Tulokset
-Hu
7.2.2012 klo 23.41
Vuosi vaihtui, pelit
jatkuvat
Uusi vuosi, uudet kikat. PÖLYn keväässä on jo täysi tohina
käynnissä, mutta lienee aiheellista ensin käsitellä edellisvuosi loppuun,
joulun alle kun mahtui kaksi tuiki tärkeää turnausta.
Turun ranking 2012
Turun rankingiin joulukuun alkupuolella osallistui seitsemän
pölyistä peluria. Aamuvirkut veteraanit pelasivat jo aamulla muiden vielä
harjatessa hampaita. PÖLYn Petteri Sevon
sai pudotuspeleissä vastaansa tutun vastuksen, Jari Sahlgrenin, johon tie veteraaneissa myös päättyi otteluvoitoin
4-1. Sevon oli lopulta kolmas.
Avoimen sarjan pelaajat jaettiin tutusti kahteen
alkulohkoon. Ville Hietala oli
A-lohkon paras pölyläinen kolmannella sijallaan, mutta finaalisarjaan selviytyi
myös Sevon. Lohkosta saatiin seuran edustus lopulta kaikkiin jatkosarjoihin,
kun Jouni Tikkanen juoni itsensä
tutusti ykkösdivariin, ja Niko Tuominen,
niin ikään tutusti, kakkoseen.
Finaalisarjaan selviytyi myös B-lohkosta kaksi pölyläistä,
kun Vesa Huotelin rynni pisteen
päähän lohkovoitosta Ismo Aulaskarin
herkistellessä neljänneksi. Ismo
Lahtinen puolestaan lähti Tikkasen seuraksi ykkösdivariin.
Kakkoseen romahtaneiden kerhossa Diktaattori ei päässyt
täyteen vauhtiin, vaan keskinkertaisteli ohi viuhuvilla velodromeillaan
sijakseen vitosen. Ykkösdivarin pelaajalistasta puolestaan nähtiin, kuinka ahdasta
finaalisarjaan pääsy oli ollut. Siinä seurassa Lahtisen jäi seitsemänneksi ja
Tikkanen peränpitäjäksi. Voitto Talpelan Taigan Jani Herlevistä oikeuttaa kuitenkin täyteen synninpäästöön.
Finaalisarjassa pölyläiset jäivät tällä kertaa ilman
playoff-paikkaa, kun Aulaskari, Huotelin, Hietala ja Sevon veivät tässä
järjestyksessä sijat 9.-11. ja 13.
Pölyläisten sijoitukset Turun rankingissa:
Avoin:
9. Aulaskari
10. Huotelin
11. Hietala
13. Sevon
23. Lahtinen
26. Tikkanen
31. Tuominen
Veteraanit:
3. Sevon
Suuri Loppuhuipennus
2/11
Syyskauden Suureen loppuhuipennuksen alla oli värinää
ilmassa. Mursu murahti, ja huhut kaikkien aikojen tulosseurannasta velloivat
turnausta edeltävänä iltana. Suuri Loppuhuipennus oli lopulta nimensä veroinen:
turnauksen live streamia seurasi monipäinen joukko, ja pelipaikalla tiirailtiin
seinälle projisoituja tuloksia.
Pudotuspelien ensimmäinen kierros eteni odotetusti. Hietala
vei nimiinsä sarjan Janne Rantasta vastaan
vähämaalisin otteluvoitoin 4-1, kun Lauri
Erosen turnauksen saldoksi puolestaan jäi nolla voittoa, eikä Aulaskari
antanut yllättää itseään. Viime kevään finaalipettymyksestä oppineena Huotelin
katkaisi Tikkasen SLH-taipaleen viidennessä pelissä, ja ensimmäinen todellinen
trilleri nähtiin sarjassa Lahtisen ja Tuomisen välillä, joka eteni aina
seitsemännen pelin jatkoajalle. Sarja päättyi Lahtisen vasemman pakin
p****maaliin ja Tuomisen eeppiseen riehuntaan.
Välierissä Hietala jatkoi varmoja otteitaan ja kaatoi
Lahtisen viidennessä pelissä. Aulaskari puolestaan sai peruskikastaan kaiken
irti, ja jätti taidokkaalla pelillään Huotelimen yhä odottamaan ensimmäistä
SLH-voittoaan. Myös tämä sarja päättyi 4-1.
Finaalissa kohtasi ennakkosuosikki Hietala ja vireinen
Aulaskari. Alku vaikutti tasaiselta, mutta neljännessä pelissä Aulaskari
menetti lupaavan johtoaseman sinnikkäälle Hietalalle, joka käänsi ottelun
edukseen ja karkasi sarjassa kahden ottelun karkumatkalle. Siitä ei Mursun
kylki enää kääntynyt, ja Hietala takoi selvät lukemat viidenteen ja samalla
viimeiseen otteluun.
Näin sai SLH jälleen uuden voittajan, onnittelut vielä
Hietalalle! Turnaus oli varsin deterministinen, kun seitsemästä sarjasta peräti
viisi päättyi tulokseen 4-1, ja loppusijoitukset menivät ennakkorankingin
mukaan, eli:
1. Hietala
2. Aulaskari
3. Huotelin
4. Lahtinen
5. Tuominen
6. Tikkanen
7. Eronen
8. Rantanen
Tämän kaiken tiesi ennalta Ismo Lahtinen, joka voitti Suuren
Loppuhuipennuksen veikkauskisan. Mannerheim-salista jatkettiin HYY:n alasaunalle, jossa myös tyhjästä ilmestynyt Vesa Virri
tarttui tankoihin. Nelinpeliturnauksen voitti jälleen kerran Housut!
Superliiga 8/8
Vuosi 2012 alkoi Superliigalla, johon saapui vähälukuinen,
mutta tasokas joukko pääkaupunkiseudun pelureita karistamaan joulun kilojaan. Teuvo Moisa oli onnistunut disabloimaan
miltei koko Talpelan Taigan ajamalla kulkuvälineensä palauttamattomaan tilaan,
mutta kyydistä riippumaton Jali Salo
saapui paikalle tunnollisesti ensimmäisenä.
Alkusarja pelattiin kaksinkertaisena, jonka jälkeen
paukuteltiin anteeksi antavat kahdeksan pudotuspelit. Kukaan altavastaaja ei
lopulta onnistunut yllättämään, ja turnauksen voittoon jyräsi
vastustamattomasti suomalaisen pöytäjääkiekon kuumin nimi Teemu Koskela.
Naantalin ranking
2012
Heti Superliigan jälkeisenä lauantaina pelattiin
Naantalissa. Turun rankingin tavoin myös Naantaliin osallistui seitsemän
pölyläistä, joista Sevonilla riitti jälleen pelattavaa aamun veteraanisarjassa.
Turnaus oli Sevonille pitkälti toisinto Turun kisasta: kolmossija sekä
alkusarjassa että lopullisissa tuloksissa. Tällä kertaa finaalitoiveet
kaatuivat Janne Kokkoon.
A-lohkon finaalisarjapaikat menivät sivu pölyisten suiden,
kun Huotelin, Lauri Happo ja Tikkanen kaikki pelasivat ykkösdivarin arvoisesti.
B-lohkossa onneksi Pölyn kunniaa ylläpiti Aulaskari hienolla kakkossijallaan.
Hietala ja Sevon jäivät ikäväkseen tasokkaassa kamppailussa ykkösdivariin.
Diktaattori vastasi jälleen pölyn edustuksessa
kakkosdivarissa, jossa edelle kiilasi pari alkusarjassa rimansa alittanutta
peluria. Divaria ylempänä PÖLYn helpon neloisvoiton tielle tuli kolmanneksi
pelannut Pääskyvuoren isäntä Kimmo
Eriksson. Huotelin ratkaisi
divarivoiton keskinäisellä voitolla Hietalaa vastaan, kun Happo ja Tikkanen
veivät sijat neljä ja viisi. Sevon jätti harrastelun nuoremmille.
Kovatasoisessa finaalisarjassa Mursun Volvo hyytyi, ja
alkusarjan toinen sija vaihtui jatkopelien toiseksi viimeiseen.
Pölyläisten sijoitukset Naantalin rankingissa:
Avoin:
15. Aulaskari
17. Huotelin
18. Hietala
20. Happo
21. Tikkanen
26. Sevon
29. Tuominen
Veteraanit:
3. Sevon
Superliiga 9/9
Swedish Mastersia edeltävään Superliigaan oli perusteltua
odottaa yleisöryntäystä, mutta ilmeisesti suuri osa jäi kotiin salamyhkäisesti
valmistelemaan ennennäkemättömiä kikkojaan muiden suomalaisten varalle. Toisaalta
Lohja-Taigan logistinen motti oli yhä voimassa, joten triviaali voitto jäi
muutaman ennakkosuosikin ratkaistavaksi.
Paalupaikka meni lopulta Huotelimelle, joka saikin
kahdeksan playoffeissa pelata liki koko rahan edestä. Diktaattori kaatui
suoraan kolmannessa pelissä, mutta Petrus
Miettinen venytti välieräsarjan viidennen pelin jatkoajalle, joka päättyi
lopulta Huotelimen tärisevään spjassiin.
Niin ikään finaali Sevonia vastaan jatkui aina viidenteen
peliin, jossa Huosu viimein nappasi toisen Superliiga- sekä viidennen
AKTI-voittonsa.
Swedish Masters 2012
Yksi myös suomalaisen pöytäjääkiekkovuoden kohokohdista on
aina ollut rakkaassa naapurimaassa järjestetyt RM-kisat. Tänä vuona PÖLY
innostui turnauksesta viiden pelaajan edestä, ja niin astuivat Petteri Sevon, Ismo Aulaskari, Vesa Huotelin,
Ville Hietala sekä Jouni Tikkanen laivaan Turun satamasta.
Turkuun pääsyhän ei vielä ollut itsestään selvää VR:n tötöillessä. Syväjäästä
käyntiin höräytetty karvalakkimallin pikajuna korvasi modernin Intercityn, ja
lähtöaika Helsingistä siirtyi kolmella vartilla.
Itämeren ylitys Viking Isabellalla alkoi leppoisasti
turisten saunassa sekä porealtaassa tyylikkäisiin vuokraspeedoihin pukeutuneena.
Ilta jatkui ravintelissa, ja ympäristövastaavan puuttuessa kolme viidestä
intoutui mässäilemään jänteikkäällä entrecôte-pihvillä, kun yksi turvautui
mehevään hampurilaislautaseen ja yksi pekoniseen pastaan. Nukkumaan mentiin ajoissa,
olihan kyseessä kuitenkin vakavamielinen kisamatka.
Siivoojat hiillostivat unisia pelureita aamuvarhain jo
tuntia ennen Tukholmaan saapumista. Maissa viimeisetkin unihiekat karisivat
silmistä, kun pelipaikalle päätettiin kävellä koko kolmen kilometrin matka.
Puolivälissä jäätiin McAamiaiselle odottamaan aikaa parempaa, kun pelipaikan
ovet olivat vielä säpissä. Pysähdyksen jälkeen valittiin tasaisen rantatien
asemesta kuntoa kohottava reitti, jossa korkeusero lähenteli sataa metriä - täysin
tietoisesti tietenkin.
Pelipaikka oli viime vuotisesta vaihtunut ja samalla
hieman kutistunut. Pelit olivat likellä toisiaan ja tunnelma oli muutenkin
tiivis 118 pelaajan etsiessä pelipaikkojaan. Pölyläiset jaettiin tasaisesti eri
lohkoihin sillä poikkeuksella, että ykköslohkossa jatkopaikoista taistelivat
sekä Huotelin että Tikkanen. Ensin mainittu yltyi hurjaan vireeseen, ja pelasi
eittämättä uransa parhaan alkusarjan edeten heittämällä finaalisarjaan
viidenneltä sijalta. Maalinteossa Huosu oli lohkonsa kakkonen. Tikkanen
puolestaan ei onnistunut huijaamaan ulkomaista pelaajistoa, vaan jätettiin
neljästä divarista tylysti kolmosdivariin.
Neloslohkossa myös Hietala oli loistavassa vedossa, ja
nappasi finaalisarjapaikan seitsemänneltä sijalta. Pölyn ykkösrankattu Sevon
jätettiin vitoslohkossa täpärästi ykkösdivariin, mutta Tikkasen ohella kenties
pettynein akateeminen kiekkoilija oli Aulaskari, jolle kutoslohkosta irtosi
vaivainen kakkosdivaripaikka.
Levollisen ruokatauon jälkeen jatkettiin pelejä.
Kolmosdivarissa Tikkanen sai jo kerättyä voittoja, ja sijoittui lopulta
kuudenneksi. Ylempänä Aulaskari oli omaa luokkaansa, ja vei kakkosdivarin
nimiinsä suvereenisti tappiotta ja kymmenen pisteen erolla seuraavaan.
Ykkösdivarissa Sevon ei enää löytänyt motivaatiota tosipelien karattua käsistä,
ja kätöseen jäi sija joukon häntäpäästä.
Finaalisarjassa oli vain saavutettavaa, kun vastustajat
olivat toinen toistaan tasokkaampia. Laivalla spekuloidun PÖLYn herruuden vei
lopulta Huotelin lohkonsa sijalla 16. Hietala hyytyi hivenen, mutta onnistui
ohittamaan vielä pari pelaajaa. Oikeus siinä kyllä tapahtui, kun huomioidaan,
ketkä taakse jäivät (Axelsen, Månsson).
Molemmat V.H.:t saivat huomattavaa nousua
maailmanrankingissa, ja pölyläisten keskinäinen järjestyskin meni osin
uusiksi. Jos ennakkorankingit pitävät kutinsa, Huotelin tekee PÖLYn ennätyksen
yhdessä turnauksessa saavutettujen inflaatiokorjaamattomien wr-pisteiden
määrässä, ja on tällä hetkellä PÖLYn arvokkain pelaaja!
Pelipaikalta poistuttiin kesken playoffien. Tällä kertaa
valittiin kevyt ja palauttava reittivaihtoehto Viking Linen terminaalille
rantaa pitkin vuoria vältellen. Kuolleet eläimet menivät Amorellan ravintelissa
jälleen kaupaksi, minkä jälkeen osa jatkoi tanssijuottolan sykkeeseen.
Toisaalla joku kuukahti hyttiin unten maille kertaamaan päivän kohokohtia
vasurijerpestä ja tuskanpunakasta Borisovista.
Laiva jurrutti Turun satamaan ilman siivoojien häirintää.
Junan seistessä Turun asemalla käytiin vielä perinteikkäillä asemakahveilla,
minkä jälkeen matkan viimeiset pari tuntia raiteilla kuluikin joutuisasti
tilastoja spekuloiden. Harmi niille, jotka eivät lähteneet.
Pölyläisten sijoitukset Swedish Mastersissa:
32. Huotelin
43. Hietala
64. Sevon
67. Aulaskari
90. Tikkanen
-Hu
30.1.2012 klo 20.55
Wanhat otsikot
Lisää etusivun uutisia löytyy arkistosta.
» Arkisto:
2012 |
2011 |
2010 |
2009 |
2008 |
2007 |
2006 |
2005 |
2004 |
2003 |
2002 |
2001 |
2000
|