AKATEEMINEN PÖYTÄLÄTKÄYHDISTYS ry

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2002

1§ Toiminnan yleistavoitteista

Akateeminen pöytälätkäyhdistys ry jatkaa yhä aktiivisemmin toimintaansa asemassaan Helsingin yliopiston pöytäjääkiekkoilun ykkösyhdistyksenä. PÖLY jatkaa edellisvuosien missionsa parissa pyrkien keräämään pöytäjääkiekosta kiinnostuneita ylioppilaita yhteen sosiaalisten tapahtumien merkeissä.

Tähän tavoitteeseen pyritään pyörittämällä Akateemista pöytälätkäliigaa, erilaisin tempauksin, kansallisella tasolla edustamisella, tehokkaalla tiedottamisella ja aktiivisella jäsenten hankinnalla. Toimintaa kehitetään tiiviimmin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) jäsenten ympärille.

Yhdistys tavoittelee myös kasvanutta tunnettavuutta pöytäjääkiekkopiireissä yliopiston ulkopuolella.

2§ Akateeminen pöytälätkäliiga

Akateemisen pöytälätkäliigan (AKTI-liiga) pyörittämistä jatketaan. Vuonna 2002 pelataan kevät-, kesä ja syyskaudet.

Kevätkausi: Kevätkausi alkaa tammikuussa. Turnaukset pelataan kolmesti kuussa. Tarkemman ajankohdan päättää yhdistyksen hallitus, joka hoitaa myös AKTI-liigasta tiedottamisen. Pelataan yhteensä yhdeksän turnausta, joista kuusi lasketaan mukaan rankingiin. Tämän lisäksi pelataan playoffsit, jonne pääsevät kuusi tai kahdeksan parasta (yli 80 käyntiä, niin kahdeksan pelaajaa).

Kesäkausi: Kesällä pelataan rennommin, mutta kuitenkin liigamaisesti. Turnaukset pelataan joka toinen viikko. Tarkemman ajankohdan päättää yhdistyksen hallitus, joka hoitaa myös liigasta tiedottamisen. Pelataan yhdeksän turnausta, joista kuusi parasta lasketaan rankingiin. Ei pelata playoffseja. Kesäkaudesta käytetään nimitystä KESÄ-liiga.

Syyskausi: Syyskausi alkaa syyskuussa. Turnaukset pelataan kolmesti kuussa. Tarkemman ajankohdan päättää yhdistyksen hallitus, joka hoitaa myös AKTI- liigasta tiedottamisen. Pelataan yhteensä yhdeksän turnausta, joista kuusi lasketaan mukaan rankingiin. Tämän lisäksi pelataan playoffsit, jonne pääsevät kuusi tai kahdeksan parasta (yli 80 käyntiä, niin kahdeksan pelaajaa).

AKTI-liigan pyörittämisestä vastaa hallitus tai hallituksen nimeämät henkilöt. Yhdistyksen hallituksella on oikeus tehdä otteluohjelmaan ja yleiseen AKTI-liigan suunnitelmaan muutoksia.

3§ Tempaukset, osakunnat, haasteet ja illanvietot

PÖLY jatkaa tempaisemista. Tähän pyritään vähintään kahdesti vuodessa. Tarkemmin tempaukset suunnitellaan jäsenten keskuudessa. Yhdistys tukee tempauksia taloudellisen tilanteensa sallimissa rajoissa.

Yhdistys vierailee resurssiensa ja ajan puitteissa mahdollisimman monessa osakunnassa esittelemässä pöytäjääkiekkoa.

Vuonna 2002 järjestetään yksi haasteturnaus, johon kutsutaan muutama muu pöytäjääkiekkoileva ryhmittymä.

PÖLY järjestää jäsenilleen kaksi saunailtaa vuonna 2002.

4§ PÖLY:n järjestämät kilpailut

PÖLY järjestää 52. Akateemisen Wartin pöytälätkämestaruuskisat, mikäli Opiskelijoiden liikuntaliitto (OLL) näin toivoo ja sallii. Ajankohta on (ilmeisesti) syksyllä 2002.

Vuonna 2002 pyritään järjestämään Helsingin yliopiston pöytäjääkiekon mestaruuskilpailut.

Mikäli Suomen pöytäjääkiekkoliiton (SPJKL) taholta esiintyy tarvetta ja jäsenistömme keskuudessa innokkuutta, niin PÖLY voi ottaa järjestettäväkseen SPJKL:n rankingkisan kaudelle 2002-03.

5§ Edustaminen kansallisella tasolla

Akateeminen pöytälätkäyhdistys ry lähettää edustusjoukkueen toukokuussa 2002 pelattaviin pöytäjääkiekon Suomen joukkuemestaruuskilpailuihin. Yhdistyksen hallitus päättää joukkueen valinnasta.

Yhdistyksen jäsenet osallistuvat vapaasti SPJKL:m rankingturnauksiin vuoden aikana. PÖLY ei tue rahallisesti yksittäisten pelaajien turnausmaksuja lukuunottamatta mahdollisesti itse järjestettävää rankingkilpailua.

Yhdistyksen edustusjoukkueen tuista päättää hallitus erikseen. Edustavat hallituslaiset eivät osallistu mahdolliseen tukiäänestykseen.

6§ Materiaali ja tilat

Liigan pyörittämisessä kuluneita pelejä pyritään korvaamaan uusilla. Keväällä ostetaan Stiga Playoff -pelejä varallisuuden mukaan.

Vanhoja pelejä huolletaan ja niiden elinkaarta pyritään pidentämään kaikin mahdollisin keinoin.

Peli-illat pyritään järjestämään Uudella ylioppilastalolla. Mikäli kyseinen tila tulee liian ahtaaksi etsitään uutta tilaa tai rajoitetaan kävijämäärää siten, että yhdistyksen jäsenet ja HYY:n jäsenet tulevat etusijalle.

7§ Tiedotus

Akateeminen pöytälätkäyhdistys ry ylläpitää www-sivujaan ja sähköpostilistoja, jotka toimivat yhdistyksen sisäisinä pääasiallisina tiedotuskanavina. Tiedoituksen tavoittavuutta parannetaan.

Yhdistyksen toiminnasta tiedotetaan lisäksi Ylioppilaslehden sivuilla ja yliopiston kampuksille kohdennetuilla mainoskampanjoilla.

 

 
   


© Akateeminen pöytälätkäyhdistys ry, 2000-2002