Jäsenistö

Timo Toivonen

TIMO TOIVONEN toimii PÖLYn puheenjohtajana jo kolmatta kautta ja vetää siinä ohessa AKTI-liigaa. Biotieteet kiinnostavat - lieneekö tavoitteena kehittää ylivertaisia geneettisesti muunneltuja pikku-ukkoja. Tietojenkäsittely on kuitenkin pääaine. Ensimmäisellä kaudella menestystä tuli, mutta syksyn 2000 pleijareissa oli edessä puhditon esitys.

  • 2000 kevät: hopeaa
  • 2000 syksy: 5. sija
  • 2001 kevät: 4. sija
  • 2001 kesä: pronssia
  • 2001 syksy: kultaa
  • 2002 kevät: kultaa
  • 2002 syksy: hopeaa

Juha Erholm

JUHA ERHOLM tunnettiin ennen muinoin, joskus THC:n aikoina nimellä Kilo Jumbos, mutta nykyään tulee voittojakin. Eki on PÖLYn ja HYY:n yhteysmies, jota ilman yhdistystä ei olisi edes perustettu. Kansantaloustieteen miestä kiehtoo lähinnä Kuppalan juomatarjoilu. PÖLYn finanssivastaava ja yhdistyksen virallinen veronkiertäjä sekä televisiolupavastaava. Mr. Vittumainen puolustus -finalisti jo usean vuoden ajalta. Eki on tehnyt AKTI-liigan historian ensimmäisen maalin! 2002-03 kaudella veropakolaisena Belgiassa!

  • 2000 kevät: 4. sija

Jaakko Nyrölä

JAAKKO NYRÖLÄ on edustanut kansallisella tasolla, mutta riittäkö se pitkälle kun lähdetään tavoittelemaan PÖLYn mestaruutta? Yksi harvoja TKK:laisia porukassa. Tupsulakkien toivo meinaa voittaa AKTIn teekkarisarjan sillä varteenotettavia haastajia ei ole löytynyt. Jaakko on parjattu pelaaja, joka nousee peruspelillä kuitenkin kohti tähtiä - vastoin kaikkien veikkauksia. Jaakko yhdistää tennisharjoitukset paranevaan pelisuoritukseen pöytäjääkiekossa - kukaan muu ei ymmärrä tätä.

  • 2000 kevät: pronssia
  • 2000 syksy: pronssia
  • 2001 kevät: hopeaa
  • 2001 syksy: pronssia
  • 2002 kevät: 6. sija
  • 2002 syksy: 5. sija

Tuomas Pylkkänen

TUOMAS PYLKKÄNEN sairasti itsensä mitalisijoilta kevätkaudella 2000. Sittemmin hän on jumittunut playoff viivan alapuolelle (ikuisesta kakkosesta on tullut ikuinen viitonen) ajoittaisia ihmepelejä lukuunottamatta. Ettei vain kyseessä olisi pitkäaikaissairaus. Pienellä pelailulla Tuomas olisi kuitenkin seuran vahva mestarisuosikki, lauta tuntuu kuitenkin jatkuvasti pölyyntyvän kotona - opiskelukin maistuu niin hyvältä. Kumpulan sankarille tohtori on perustutkinto ja pleksit kirottuja vihollisia. Tiukka harjoitusyhtestyö Krissen kanssa näyttää lähinnä tuottaneen negatiivista kehitystä Pylkkäsen pelitaitoihin. PÖLYn ikuinen kakkonen.

  • 2000 kevät: 5. sija
  • 2001 kevät: 5. sija
  • 2001 syksy: 4. sija
  • 2002 kevät: 5. sija
  • 2002 syksy: pronssia

Antti Sankola

ANTTI SANKOLA on Kauniaisille kuin TuTo Turull'. Pelailu kaukaloissa on kuitenkin ollut voitokasta. Eiku... tota... sehän oli Limeksen fuksisuunnistus, joka oli AKTIn kanssa päällekäin. Valtsikkaan mennessä Antti räjäytti potin tuloksella 35,25/36,00. Kun vielä nostaisi pelinsä samalle tasolle kuin opintomotivaationsa - tällä hetkellä pelitaso on matalalla kuin Sankolan ääni Ylioppilaskunnan laulajissa.

Kristiina Nuottimäki

KRISTIINA NUOTTIMÄKI on yhdistyksen ensimmäinen jäsen perustajaviisikon jälkeen. Rumia miehiä nuo viisi, joten Krisse on yhdistyksen first lady. Geologian laitoksella on kaikkea jännää ja kivaa. Krisse on tiukassa harjoitusyhteistyössä Pylkkäsen Tuomaan kanssa.

Mikko Montin

MIKKO MONTIN on jättänyt panssarivaunuilut taakseen ja tulee pitämään jöötä AKTI-liigaan. Kevät- ja syyskauden 2000 karanteeni Parolannummella on siis ohi. Partiotoiminta ja jotkut oikeustieteen opinnot saattavat toki rajoittaa aktiivisuutta.

Mikko Martela

MIKKO MARTELA hallitsee vasemman laidan. Kärkkäät puheenvuorot saattelevat punalamppujen välkettä. Taitoa ja tehoa on, entä intoa? Niin... firma vie innon miehestä kuin miehestä. Jotkut väittävät toisin, mikä Martela on miehiään? Vahva ehdokas teekkarisarjan voittajaksi syyskaudella 2013.

Roope Havu

ROOPE HAVU pelaa suurella sydämellä ja pienellä voittoprosentilla. Onko sillä kuitenkaan väliä kun kyseessä on basisti? Roope Havu on kotiutunut yliopistolle kuin matti työttömän kukkaroon. Kieliteknologia pääaineenaan hän on haalinut syyskaudella 2000 pari hulppeaa voittoa: ESOn ja Limeksen fuksisuunnistuksista irtosivat ykkössijat.

  • 2000 kevät: 6. sija

Aaro Sahari

AARO SAHARI on matkalla historiaan. Tällä hetkellä musiikki vie ja kiekot kolisevat lähinnä omaan reppuun. Alikersantin hommat eivät maittaneet (koska käskyt eivät kai toimineet pelilaudalla) ja sitten Aaro päätti hankkia oppia Leppävaaran kirjastosta, jonne jäikin osa-aika hommiin. Historian laitoksen taitavin pelaaja kunnes toisin todistetaan. Saharista voisi tulla yllättäjä raskaamman (peli)tyylin puolelta?

Teemu Karjalainen

TEEMU KARJALAINEN on nähnyt pöytälätkän viimeksi lukiossa, mutta onko se este vai mahdollisuus? Matemagiikka kiehtoo - riittäkö aika (koskaan) pelaamiseen?

Anna Vesala

ANNA VESALA on PÖLYn toinen neito. Pöytälätkään liittyen Anna tunnetaan heiltä löytyvästä vanhasta peltisestä pöytäjääkiekkopelistä. Yllättävä loikkaus sattui kun Anna lähti matikan laitokselta Kauppikseen!

Antti Santaharju

ANTTI SANTAHARJU opiskelee valtsikassa ja tuntee Juha Erholmin. Liittyi PÖLYyn vapaaehtoisesti, mikä lienee meriitti.

Sami Metsärinta

SAMI METSÄRINTA on niin ikään valt. yo. Näytöt pöytälätkämaailmassa ovat vielä edessä. Rookiesarjan kärkeä, jos ensin ilmaantuisi pelaamaan - muutakin kuin neppailua keväisin Suomenlinnassa.

Juhani Alvesalo

JUHANI ALVESALO on tuttu nimi, mutta mistä? Opiskelut keihtovat, joskin bilettäminen myös. Pöytälätkä on sopivan eksoottinen laji lisättäväksi tämän miehen CV:een.

Miira Mäkelä

MIIRA MÄKELÄ oli kolmas PÖLYn naisjäsenistä. Oikeustieteet veivät Miiran pois käpistelijöiltä. Neiti Mäkelä ei urallaan saavuttanut yhtään pelattua ottelua, joten hän ei koskaan hävinnyt ottelua. Harvinainen saavutus PÖLYssä.

Tuomas Toivonen

TUOMAS TOIVONEN viihtyy tietojenkäsittelytieteen laitoksen kirjoilla jo ties monettako vuotta. Asiantuntemuksella hän laittaa verkot ojennukseen ja hallitsee työpaikkansa rankingtilastoa. "Banzai!" sanoi samurai ja teki maalin.

Jouni Tikkanen

JOUNI TIKKANEN on yliopistomaailmassa pelannut pöytälätkää jo pidempään. 49. ja 50. Akateeminen Wartti toivat menestystä, mutta eivät vieläkään kultaa. SM-rankingsarjaa Supernovan riveissä kiertänyt Tikkanen loikkasi PÖLYn tiimiin joukke-SM:issä 2000. Yliopistoura lähetyy loppuaan, mutta pitkitysprosessia auttaa pöytälätkän harjoittelu telealan yrityksessa.

  • 2000 kevät: kultaa
  • 2000 syksy: 4. sija

Juuso Vanonen

JUUSO VANONEN nostaa tunnelmaa pianon ääressä kuin venäläinen syntikkamies jääkiekon Izvestija-turnauksessa. Fil. yo viettää aikaa käsitellen tietoa ja myöskin maantieteitä tulee pohdittua.

Tapio Pyysalo

TAPIO PYYSALO eli TP hallitsee kauppatieteet, muttei saa voittoa aikaan kuitenkaan. Tulos tai ulos, joten ei ole miestä paljoa näkynyt peleissä. Sulkapalloilu ja vastakkainen sukupuoli vievät vähänkin vapaa-ajan.

Maija Rinne

MAIJA RINNE tulee kauppakorkeakoulusta, missä aika kuluu kirjoitellessa ja muissa aktiiveissa. Hukkaputken päässä näkyy kuulemma opintoviikkojakin. Sikäli kun Kylterin toimittamiseltaehtii.

Nina Killström

NINA KILLSTRÖM on mestariainesta ainakin vuoden 1999 Tapiolan lukion mestaruuden merkeissä. Tutkinto kauppiksesta häämöttää horisontissa, joka on vielä valitettavan kaukana. Vuonna 2002 eteläisen ilmaston leirillä etsimässä kiekkoja kenguruiden pusseista.

Ismo Aulaskari

ISMO AULASKARI on Itä-Suomen lupaus. "Kokoomuslainen, joka äänestää vihreitä ja jolla on SDP:n lippis." Osakunnassa kehitetyt taidot ovat osoittautuneet kullan arvoisiksi. Tietojenkäsittelijä pääaineeltaan, pöytäjääkiekkoilija sydämeltään.

  • 2000 syksy: 6. sija
  • 2001 kevät: pronssia
  • 2001 kesä: hopeaa
  • 2001 syksy: hopeaa
  • 2002 kevät: pronssia
  • 2002 syksy: kultaa

Pasi Vihinen

PASI VIHINEN on fyysinen pelaaja, jonka tekniikka on hiomaton timantti. On vain ajan kysymys kunnes Vihinen on pölyläisistä paras, kova kuin timantti. Pelailua tosin tarvitaan, mutta onko Pasilla loppuun saakka jaksavaa motivaatiota?!

  • 2001 kevät: 6. sija
  • 2002 kevät: 8. sija
  • 2002 syksy: 4. sija

Juho Saastamoinen

JUHO SAASTAMOINEN ei aivan terävimpään kärkeen ole vielä päässyt, mutta jahka hänen pääaineensa selviää myös tämän esittelyn kirjoittajalle voitaneen pöytälätkätaitoja alkaa kehittämään sen mukaisesti.

Niko Tuominen

NIKO TUOMINEN on toisen vuoden tietojenkäsittelijä. Myös kiekonkäsittely on vasta aluillaan, mutta ahkeruus palkitaan toivottavasti. Viime aikoina onkin nähty nousua pois runkosarjan pohjalta. Tästä voi päästä ylös, mutta myös takaisin pohjalle. Imaisi ekana 1000 ja 2000 maalia!

  • 2001 syksy: 6. sija
  • 2002 kevät: 7. sija
  • 2002 syksy: 6. sija

Matti Pulakka

MATTI PULAKKA on yhdistyksemme syvällinen viisaus. FM:n paperit ovat jo hallussa, mutta lisäkoulutus biologian saralla ei ole koskaan pahitteeksi. Kolmatta tutkintoa Matti hakee Akateemisesta pöytäjääkiekosta. Syy siihen, miksi peli ei kulje johtuu GPS:n tekniikasta: 10 cm x 5 cm maaliin on vaikea osua metrin tarkkuudella.

Haka Kekäläinen

HAKA KEKÄLÄINEN ei muuten ole hävinnyt yhtään peliä kahteenkymmeneen vuoteen. Eipä hän muuten ole vielä ehtinyt AKTI-liigaankaan rikkomaan putkeaan. Hakan taidonnäytettä odotetaan innolla.

Mikko Järvinen

MIKKO JÄRVINEN näyttää kaapin paikan ja ihmettelee silti miksi ei koskaan pääse playoffeihin satunnaisvirheitä lukuunottamatta. Osakuntakiekkoilija sanan varsinaisessa merkityksessä. Järskä omaa ihmeellisen taidon katkoa jalkoja - minkä lahjakkuuden lääketieteellinen tiedekunta menettikään.

  • 2001 syksy: 5. sija
  • 2002 kevät: 4. sija

Tomi Uimonen

TOMI UIMONEN on BCB-aktiivi, joka on esittänyt hienoja otteita AKTI-liigassa vieraillessaan. Uskomattomasti kehittyvien taitojen paras puoli on vastustaja analysointi. Tuntuu kuin Uimolla olisi aina Jumala puolellaan. Syksyllä 2001 Uimonen littyi PÖLYyn ja saa nähdä kenen paidassa Tomi nähdään SM-kisoissa?

  • 2000 syksy: kultaa (BCB:n paidassa)
  • 2002 kevät: hopeaa

Lauri Korkeaoja

LAURI KORKEAOJA haluaisi ehtiä joskus pelaamaankin, mutta HYY-politiikka syö hänen ajastaan leijonanosan. Kerran nuorempana Lauri käveli osakuntaan ja jäi sille tielle. "Jos antaa pirulle pikkusormen..." On Lauri silloin tällöin toki väläytelly korkeampaakin osaamista pelilaudan ääressä.

Matti Johansson

MATTI JOHANSSON näkee pöytäjääkiek... siis tietojenkäsittelyn tulevaisuuden alanaan. Vielä kun saisi pikku-ukkojen tekoälyä kehitettyä vähän lisää niin ei tarvitsisi itse osata pelata niin hyvin.

 
 
   


© Akateeminen pöytälätkäyhdistys ry, 2000-2018