AKTI-7/46 * Laatikkoleikit

Jaakon syksy oli ollut musta. Kolme kertaa peräkkäin oli vahva peli runkosarjassa pysäytetty playoffien välieriin. Ensin Timo vei kolmannen ottelun jatkoajan lottolapiolla. Seuraavassa turnauksessa Pasi puolusti polyteekkarin pihalle. Kolmannella yrittämällä nöyryytys oli ollut täydellinen kun vanha vainolainen Tuomas vei taas kolmannen maalirikkaan ottelun peliajan ulkopuolella. Jaakon käsien tutina oli kuitenkin alati yltyvä, boxi tiukentuva, rutiini kasvava, ensimmäinen akti-voitto olisi vain ajan kysymys.

Helppoa ei Jaakollakaan silti ollut. PÖLYn parhaimmisto oli Pylkkästä lukuunottamatta paikalla, ja kaikki eivät mahtuisi edes välieriin. Yllätyksiä tietenkin tapahtui: keltään ei jäänyt huomaamatta Niko Tuomisen raivokas peli. Järskä nöyrtyi Nikolle kahdesti, Pasikin kerran saamatta maalin maalia. Järvisen (kuvassa) peli oli aivan kateissa ja Nikolta tuli turpaan vielä jumbofinaalissakin.

Pudotuspelitys

Neljän joukossa kohtasivat Ismo ja Pasi, joista Ismo meni jatkoon jo pelkästään sillä tahdolla joka SM-kisojen 2000 rookie-playoffien häviöstä vielä kismitti, ja Timo ja Jaakko, jotka olivat pelanneet erittäin tasaisen alkusarjan keskenään. Olisiko ollut pientä revanssin henkeä sarjassa, jokatapauksessa Timo ei saanut kuin maalin kummassakin ottelussa Jaakon alivoimaneliötä vastaan, ja finaali sai teekkariedustuksen ensimmäistä kertaa sitten Jani Petäjäsuon 18 AKTIa aikaisemmin.

Finaalissa päästiin sitten maalin makuun. Vaikka Ismo oli voittanut runkosarjan 3 keskinäistä ottelua maalein 18-5, finaalissa Jaakko karkasi Ismolta heti 4 maalin johtoon, josta Ismo lähti takaa-ajoon tekemällä runsaasti nöyryytyksiä. 1. ottelu kuitenkin 5-6 Otaniemeen. Toisessa tehtiin maaleja alusta alkaen tasatahtiin, Jaakko johti jossain vaiheessa 4-3 mutta Ismon tulivoima riitti lopuksi hieman onnekkaaseenkin 5-4 voittomaaliin pelin viime puoliminuuttiselle. Viimeisessä ottelussa alkoi sitten sataa senttereitä ja Ismon tehdessä jälleen 5 maalia ei Jaakon hyökkäys noussut enää kertaakaan tuulettamaan. Varoitus oli kuitenkin
annettu: tuleeko entistä tehokkaampi ja onnekkaampi Nyrölä jatkossa hallitsemaan akateemista pöytäjääkiekkoa?


Alkulohko


   1 Ismo Aulaskari           15 12  1  2  67-34   25  
   2 Timo Toivonen            15  9  2  4  53-35   20  
   3 Jaakko Nyrölä            15  8  2  5  48-49   18  
   4 Pasi Vihinen             15  6  2  7  39-39   14  
 ------------------------------------------------------
   5 Niko Tuominen            15  3  1 11  32-53    7  
   6 Mikko Järvinen           15  2  2 11  22-51    6  

Keskinäiset ottelut I.A. T.T. J.N. P.V. N.T. M.J.
Ismo Aulaskari   4-1
2-6
4-2
4-1
7-3
7-1
3-5
6-3
5-2
5-3
4-2
4-3
2-2
6-0
4-0
Timo Toivonen 1-4
6-2
2-4
  2-2
2-3
4-2
3-1
1-6
3-2
3-1
8-2
5-0
3-3
5-2
5-1
Jaakko Nyrölä 1-4
3-7
1-7
2-2
3-2
2-4
  3-5
3-3
3-2
3-2
4-3
6-4
6-1
4-0
4-3
Pasi Vihinen 5-3
3-6
2-5
1-3
6-1
2-3
5-3
3-3
2-3
  3-2
0-1
2-2
1-4
1-0
3-0
Niko Tuominen 3-5
2-4
3-4
1-3
2-8
0-5
2-3
3-4
4-6
2-3
1-0
2-2
  1-4
4-1
2-1
Mikko Järvinen 2-2
0-6
0-4
3-3
2-5
1-5
1-6
0-4
3-4
4-1
0-1
0-3
4-1
1-4
1-2
 


Playoffs


   Välierät
	 
   (2-0) Ismo Aulaskari - Pasi Vihinen  : 6-2, 3-2
   (0-2) Timo Toivonen  - Jaakko Nyrölä : 1-3, 1-2j 
 
   Finaali 

   (2-1) Ismo Aulaskari - Jaakko Nyrölä : 5-6, 5-4, 5-0   
 

   Sijoitusottelu

   5. Niko Tuominen - Mikko Järvinen : 3-2

Sijoitukset

  1. Ismo Aulaskari
  2. Jaakko Nyrölä
  3. Timo Toivonen
  4. Pasi Vihinen
  5. Niko Tuominen
  6. Mikko Järvinen
 
   


© Akateeminen pöytälätkäyhdistys ry, 2000-2002